Avoinna ti-to 12-20, pe-la 12-01, su-ma suljettu, keittiö auki 20 saakka

”Vuosien Varrelta” -näyttely Pub Wartsussa

Veklahtelainen Marita Helminen on koostanut ensimmäisen oman näyttelynsä eri töistään yli vuosikymmenen ajalta. Marita aloitti harrastuksensa öljyväritöillä, siirtyi sen jälkeen akryyliin ja on nykyään maalannut enimmäkseen akvarelleja. Osa töistä on saanut inspiraation matkoilta, kuten tässä esillä oleva kuva Sumelan vuoristoluostarista Turkin itäosassa. Mukana on myös monta eri asetelmaa. Töiden teemat ja värimaailma ovat valikoituneet pubiympäristöön sopiviksi. Marita on opiskellut piirustusta ja maalausta kansalaisopiston kursseilla kuvataitelija Tarja Bruun-Järvenpään asiantuntevassa ohjauksessa jo lähes 20 vuotta. Sitä kautta hänen töitään on ollut useasti esillä aiemminkin Kirkkonummella kansalaisopiston kurssinäyttelyissä.

Esillä on yhteensä 17 teosta; akvarelleja, akryyli- ja öljyväritöitä. Näillä näkymin taulut ovat esillä ainakin maaliskuun loppuun asti. Osa teoksista vaihdettaneen toisiin maaliskuun alussa. Kotivarastosta löytyy ammentavaa. 

Pub Wartsussa voi pistäytyä katsomassa tauluja kahvikupposen tai lounaan yhteydessä. Tilat ovat väljät ja siten hyvät myös taiteen esittämiseen.

MIKAEL GERKMAN

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *